2/2004

SUURHYÖKKÄYKSEN TULO TIEDETTIIN

Jatkosodan suurimmaksi mysteeriksi on nimetty kysymys, miksi Päämaja ei tiennyt suurhyökkäyksen tuloa. Juuri julkaistussa kirjassa paikalla olleet asiantuntijat tuovat arvokkaan puheenvuoron jatkosodan mysteeriin. Riittävä tieto oli olemassa, mutta korkeimmassa johdossa tieto valui hukkaan.

Vuoden 1944 keväällä kaikki tiesivät Länsiliittoutuneiden tulevasta maihinnoususta Ranskaan ja ajankohtakin oli selvä: kesäkuun alku. Tiedettiin myös, että Neuvostoliitto oli luvannut aloittaa samaan aikaan yleishyökkäyksen Saksaa vastaan. Suurvallallekin olisi käytännössä mahdotonta laukaista toinen suurhyökkäys samaan aikaan Suomea vastaan. Asemasodan rintamista Karjalan kannas oli ollut ehkä rauhallisin ja Suomen rintamajoukoista siellä olikin vain neljäsosa. Näistä ja eräistä muistakin syistä sekä Suomen että Saksan strategit olivat päätelleet suurhyökkäyksen Kannaksella kesäkuussa epätodennäköiseksi eivätkä antaneet vastakkaisten tiedustelutietojen sekoittaa näkemystään.

Mutta Stalin oli Stalin. Hän lienee päättänyt antaa Saksan ja Länsivaltojen hakata toisensa henkihieveriin lännessä ja odotellessa itse ratkaista Suomen kysymyksen. Se johti kesäkuun suurhyökkäykseen Karjalan kannaksella täysin valmistautumattomia suomalaisjoukkoja vastaan.

Tieto oli olemassa

Kirjassa marssitetaan esiin tiedustelutulosten kertyminen ja hukkaaminen kuukausi kuukaudelta. Kokonaisuudessaan havaittiin lähes kaikki saksalaisten listaamat Puna-armeijan suurhyökkäyksen ennusmerkit.

Avainasemassa olivat kenttätykistön johdossa olleet mittaustiedustelu ja lentokuvaus. Mittaustiedustelu ja kaukotähystys paljastivat jo maaliskuusta lähtien mutta erityisesti touko-kesäkuun vaihteessa massiivisen ryhmitysliikenteen, tarkistusammunnat ja etulinjan hyökkäysvalmistelut. Vahvistavia havaintoja saatiin lentotähystyksellä. Ilmavoimien radiotiedustelu tiesi ilmavoimien yksiköiden siirroista, joista osa tosin tapahtui varsin myöhään. Sotavankitiedot olivat ristiriitaisia kuten aina, mutta mukana oli myös tarkkoja tietoja uusien yhtymien keskittämisestä. Tukholmasta saaduista sotilasasiamiestiedoista saattoi yksiselitteisesti päätellä suurhyökkäyksen alkavan.

Kiistattomimpia olivat lentokuvauksen tulokset, joita saatiin käyttöön toukokuun 29. päivästä alkaen. Varsinkin 2.6. ja 8.6. löydettiin ilmiselvät merkit Vaskisavotan alueelle keskitetystä tykistöryhmityksestä, jolla ei voinut olla muuta tarkoitusta kuin ennen kokemattoman massiivinen tulivalmistelu. Tieto siitä saavutti Päämajan tiedustelun vasta läpimurron jälkeen 12.6, silloinkin erikseen pyydettynä. 

Mihin tieto katosi

Monet Kannaksen alemmat komentajat näyttävät olleen varmoja suurhyökkäyksen tulosta. Hämmästyttävää on sekin, että myrskyn silmään joutuvan 10.Divisioonan ja IV Armeijakunnan esikuntapäälliköt näyttävät tienneen asian oikean laidan. Kuitenkin komentajat vaiensivat heidät. Päämajassa monet näyttävät ennustaneen oikein, mutta heidätkin vaiennettiin. Mannerheim pidettiin epätietoisena ja pimennossa. Miksi? Siihen ei tässäkään vastausta saada.

Sen sijaan kirjassa kuvataan yksityiskohdin asemasodan synnyttämää flegmaattisuutta ja byrokratiaa vielä silloinkin, kun taivas oli revennyt. Kannaksen ja Päämajankin kenttätykistön johdolle näytti kertyvän paljon tietoa, mutta se ei kulkenut siitä edelleen operatiiviseen tiedusteluun. Eikö kenttätykistön tiedustelu ymmärtänyt tietojensa merkitystä, oliko tiedon kulun esteenä huono henkilökemia vai oliko henkilöstö turhautunut aiempien tietojen yliolkaisesta kohtelusta? Myös Ilmavoimien Kuvakeskus väistämättä havaitsi massiivisen ryhmityksen. Mihin sen tiedot juuttuivat?

Asiantuntijat paljastavat

Kirjassa Päämajan hukatut kuukaudet kolme ensi luokan asiantuntijaa valottaa kysymyksiä ehkä suorapuheisemmin ja laaja-alaisemmin kuin missään aiemmassa kirjassa on tehty. Ye-eversti Georg-Eric Strömberg palveli Päämajan tiedustelussa luutnanttina ja kapteenina ja kuvaa yleistilanteen ja Päämajan näkemyksen kehittymistä. Hänen henkilökuvansa ovat suorastaan herkullisen analyyttisiä ylipäällikköä myöten.

Lentokapteeni Aimo E. Juhola toimi keväällä 1944 tiedustelulentäjänä ja osallistui useisiin kuvauslentoihin eri konetyypeillä. Hän on saanut tutkimuskäyttöön lukuisia ”kadonneita” ilmakuvia ja kuvaustiedustelun dokumentteja. Ye-eversti Jyri Paulaharju on toiminut pitkään Puolustusvoimien kuvakeskuksen johtajana ja tiedustelukuvauksenkin kehittäjänä. Hän on tutkinut erityisesti tykistön tiedustelua ja valottaa kirjassa tykistön tiedustelutulosten kertymistä.

Kirja ei ole pelkkä muistelmateos vaan perustuu vankkoihin dokumentteihin. Kirjoittajat eivät julista olleensa itse oikeassa, mutta tuovat kaunistelematta esiin monen muun muistelijan todelliset toimet ja kannanotot sekä itse tilanteessa että sen jälkeen. ”…minkä takia eräät avainhenkilöt saisivat jättää jälkimaailmalle sekä sotahistoriaan pelkästään itseään kaunistelevia ja harhaanjohtavia tietoja?”