2/2004

TSHEKKOSLOVAKIAN MIEHITYS

Kiihtyneitä, mutta voimattomia kansanjoukkoja; maahanlaskupanssareita, joiden kylkiin on maalattu leveät valkoiset omatunnistenauhat; jatkuvaa lentokonemoottoreiden jylyä ilmasillan jatkuessa ja hajanaista ammuskelua. - Tuokiokuva Prahasta 21. elokuuta vuonna 1968. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton joukot ovat toteuttaneet kaappauksenomaisen yllätyshyökkäyksen tai pikemminkin yllätysmiehityksen Tshekkoslovakiaan ja näin päättäneet Alexander Dubcekin ”ihmisläheisemmän sosialismin” kokeiluyritykset.

Prahan kevät on sotilaallisesti mielenkiintoinen tarkastelukohde. Sen päätti invaasio, Varsovan liiton maiden toteuttama yhteisoperaatio, jota edelsivät huolelliset valmistelut, salaaminen ja harhauttaminen. Maahanlaskujoukot olivat tässä operaatiossa avainasemassa ja näin ollen Neuvostoliitto saattoi testata tasaisesti kehittynyttä interventiokykyään. Artikkelissa käytetty aineisto on sisällöltään kovin ristiriitaista ja epäarvoista keskenään sekä lähes vailla venäläisiä lähteitä. Tämän johdosta on syytä huomauttaa, että artikkelissa väittämiä, joita voidaan tulkita toisinkin.

UUDISTUKSET UHKAAVAT VARSOVAN LIITON YHTENÄISYYTTÄ

Tsekkoslovakian asema Neuvostoliiton politiikassa alkoi heikentyä sen jälkeen, kun Alexander Dubcek syrjäytti Antonin Novotnyn maan kommunistipuolueen johdosta. Sisäpoliittiset paineet ja talousongelmat aikaansaivat sen, että poliittisen elämän demokratisointia ja talousuudistuksia kannattanut Dubcek voitti puolueen sisäisen valtakamppailun ja valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Hänen valintansa johti nopeisiin uudistuksiin. Maassa vallinnut lehdistösensuuri poistettiin helmikuun alussa, jonka seurauksena alkoi entistä avoimempi keskustelu maan tulevaisuudesta. Maaliskuussa Novotny joutui eroamaan myös presidentin paikalta. Tilalle valitaan vapaamielisempi Ludvik Svoboda. Pian valinnan jälkeen kommunistisen puolueen keskuskomitea hyväksyi ohjelman, joka arvosteli puolueen –  ja näin ollen epäsuorasti myös Neuvostoliiton –  toimintaa kuluneen 20 vuoden aikana. Vuodelle 1968 tyypillisen vilkkaan poliittisen liikehdinnän yhteydessä perustettiin uusia poliittisia ryhmittymiä, jota esittivät vaatimuksiaan kansalaisvapauksien laajentamisesta.

Leonid Breznevin johtamalle Neuvostoliitolle ja pääosin vanhoillisten kommunistien johdossa oleville Varsovan liiton maille Tsekkoslovakian uudistukset muodostivat uhkan, joka pahimmillaan olisi saattanut johtaa heidän valtarakenteensa luhistumiseen. Neuvostoliiton lisäksi erityisesti Puola ja Saksan Demokraattinen Tasavalta vastustivat uudistuksia. Joidenkin lähteiden mukaan kahden viimeksi mainitun johtajat olivat itse asiassa huomattavasti halukkaampia lopettamaan Prahan kevään väkivaltaisesti kuin Breznev, joka halusi välttää Unkarin kansannousun kaltaisen verisen kapinan. Unkarin ja Bulgarian poliittisen johdon kanta oli edellä mainittuja pidättyväisempi ja Romanian Nikolai Ceausescu jossain määrin jopa tuki Tsekkoslovakian kokeilua. Kevään kuluessa Neuvostoliitto käynnisti Tsekkoslovakian vastaisen poliittisen ja taloudellisen painostuksen, kun Dubcek ei saanut neuvostojohtoa vakuutettua siitä, että Tsekkoslovakia pysyisi osana Varsovan liittoa. Neuvostoliitto kieltäytyi lainoittamasta tsekkien uudistuksia ja sen lehdistö luonnehti Prahan uudistuksia osaksi imperialistien pyrkimyksiä romuttaa sosialistinen järjestelmä.

MAAHANLASKUJOUKOT OSANA NEUVOSTOLIITON INTERVENTIOKYKYÄ

Neuvostoliiton maahanlaskujoukot tulivat olemaan olennainen osa Tsekkoslovakian kriisin sotilaallista ratkaisua. Ne olivatkin  kehittyneet voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen. Britannian Tiedustelukomitea (Joint Intelligence Committee) arvioi vuonna 1968, että Neuvostoliitolla oli käytössään kaikkiaan seitsemän maahanlaskudivisioonaa. Niistä kaksi tai kolme olisi käytössä nopeasti. Miehitysluontoiseen tehtävään, joka ei edellyttäisi raskasta aseistusta, kyettäisiin lähettämään noin maahanlaskudivisioonan vahvuisen joukko jopa 12 tunnin kuluessa siitä, kun joukkoja kuljettavat kuljetuskoneet saapuisivat lastattaviksi.

Neuvostoliiton ilmakuljetuskapasiteetti oli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Se koostui pääosin AN-12 –kuljetuskoneista, joiden arvioitiin kykenevän toteuttamaan tarvittaessa neljän maahanlaskurykmentin laskuvarjopudotuksen noin 1000 kilometrin päähän lähtöalueelta. Jos operaation luonne ei edellyttäisi laskuvarjopudotuksia ja Aeroflotin konekalustoa olisi käytössä, voitaisiin käytössä olevilla noin 1000 koneella siirtää jopa 30 000 miestä kohdealueelle.

Intervention luonnetta rajoittaisi operaatiota tukevien muiden ilmavoimien yksiköiden toimintasäde. Juuri tämä arvioitiin keskeisimmäksi Neuvostoliiton heikkoudeksi. Vaikka käyttöön oli tulossa super-raskaita AN-22-kuljetuskoneita, ei Neuvostoliitolla olisi kykyä suojata ilmakuljetuksia 500 kilometriä kauemmaksi tukikohdistaan. 

Kehittynyttä kuljetuskapasiteettia oli myös harjoitettu. Vuonna 1967 järjestetyssä Dnjepr-harjoituksessa kuljetusilmavoimat laskivat maihin osia kahdesta maahanlaskudivisioonasta vastustajansa operatiivisen selustaan. Neuvostoliittolaiset maahanlaskudivisioonat olivat organisaatioltaan kehittymässä kaikkia aselajeja sisältäviksi tulivoimaisiksi yhtymiksi, joilla olisi todellista kykyä taistella vastustajan selustassa. Maahanlaskudivisioonan rungon muodosti kolme rykmenttiä, joita tukivat kohtuullisen monipuoliset ja voimakkaat aselajijoukot. Lisäksi uudet, nimenomaisesti maahanlaskujoukkojen käyttöön tarkoitetut asejärjestelmät kuten ASU-85-rynnäkkötykit tai kevyet BM-14-raketinheittimet paransivat noin 6 500 miestä käsittävien divisioonien tulivoimaa ja taistelunkestävyyttä merkittävästi.

INVAASION HUOLELLISET VALMISTELUT

Neuvostoliitto aloitti maaliskuussa sotilaalliset valmistelut sen varalta, että poliittis-taloudellinen painostus ei johtaisi haluttuun lopputulokseen. Suuri osa valmisteluista toteutettiin erilaisissa harjoituksissa. Koska Neuvostoliitolla ei ollut vakinaisia joukkoja Tsekkoslovakian alueella, oli sen naamioitava Tsekkoslovakian alueella tehtävät valmistelut esikunta- ja johtamisharjoitukseksi. Pohjois-Tsekkoslovakiassa järjestettiin “Sumava-harjoitus” kesäkuussa. Siihen osallistui noin 14 000 neuvostosotilaan lisäksi muiden invaasioon osallistuneiden Varsovan liiton maiden joukkoja. Pääosa harjoitusjoukoista oli esikuntia. Venäläiset harjoituttivat alueella ilmeisesti rintaman esikunnan osien lisäksi ainakin kahden armeijan ja neljän divisioonan esikuntia. Lisäksi unkarilaisen armeijan esikunta osallistui harjoitukseen. Samanaikaisesti joukkoja puolalaisesta ja itä-saksalaisesta armeijasta harjoitteli omilla maaperillään. Aiemmin järjestetyistä harjoituksista poiketen neuvostojoukkojen vetäytyminen Tsekkoslovakian maaperältä viivästyi. Ne jäivät maahan koko heinäkuuksi, vaikka harjoitus päättyi jo heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Varsovan liittoa jatkoi harjoituksia pitkin kesää. Sen ensimmäinen suuri meriharjoitus heinäkuussa Itämerellä. Harjoituksessa testattiin aselajien ja puolustushaarojen yhteistoimintaa. Elokuussa järjestettiin suuri huoltoharjoitus Valko-Venäjällä sekä koko Neuvostoliiton ilmatilan kattava “Neman”-harjoitus. Invaasion lähestyessä pidettiin Tsekkoslovakian rajojen tuntumassa suuri viestisotaharjoitus.

Mikä sitten oli näiden harjoitusten merkitys ? Harjoitusten poliittisena päämääränä oli luonnollisesti pelotella Tshekkoslovakian johtoa. Lisäksi harjoituksilla pyrittiin tiivistämään operaatioon osallistuvien Varsovan liiton maiden poliittista koheesiota. Tiiviin harjoitussyklin päämääränä lienee ollut lähettää myös poliittinen viesti Pohjois-Atlantin liitolle, jonka mukaan Varsovan liitto kykenisi tarvittaessa torjumaan kaikki Naton sitä vastaan kohdistamat sotilaallis-poliittiset operaatiot. Harjoitteluilla luotiin perusta myös sotilaalliselle toiminnalle. Huoltoharjoituksen yhteydessä Neuvostoliitosta siirrettiin useiden kuukausien kulutusta vastaava määrä materiaalia Puolaan ja Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan. Tuhansia reserviläisiä kutsuttiin palvelukseen harjoituksia varten ja ajoneuvoja pakko-otettiin elinkeinoelämästä. llmapuolustusharjoituksen aikana todennäköisesti toteutettiin muun muassa  maahanlaskuoperaatioon kuuluvien kuljetuskoneiden siirtoja ja harjoiteltiin maahanlaskuja. Viestiharjoituksen aikana taas perustettiin yhteisoperaation edellyttämä viestiverkko, vaikka Varsovan liiton vasta nimitetty esikuntapäällikkö kenraali Shtemenko perustelikin harjoitusta asiaankuuluvalla ideologisella retoriikalla höystettynä seuraavasti: “ Harjoituksessa johtajat ja heidän esikuntansa harjoitutetaan johtamaan joukkojaan käyttäen viimeisimpiä teknisiä laitteita. Samanaikaisesti he ymmärtävät vallitsevan monimutkaisen poliittisen tilanteen ja velvollisuutensa puolustaa sosialismin saavutuksia”

Operaatiota valmisteltiin lähettämällä sen johtajia – esimerkiksi operaation komentaja  - tutustumaan tulevaan operaatioalueeseen. Tehtävä naamioitiin tutustumismatkaksi Varsovan liiton kohteisiin. Myös neuvostoturistien määrä kasvoi lähestyttäessä elokuussa pidettävää lomakuukautta. Tshekkoslovakian teoreettista mahdollisuutta vastustaa tulevaa hyökkäystä heikensi se, että sen liittolaisilla oli kohtuullisen vapaa pääsy maan sotilaskohteisiin. Monipuoliset yhteydet Tshekkoslovakian asevoimiin ja poliittiseen järjestelmään mahdollistivat neuvostojohtajille ilmeisen tarkan sotilas-poliittisen tilannekuvan muodostamisen ennen päätöstä aloittaa operaatio.

Tshekkien kykyä vastustaa mahdollista interventiota heikennettiin järjestelmällisesti. Maan asevoimien suuntaamiseksi pois hyökkäyskiilojen edestä niille suunniteltiin Varsovan liiton toimesta suuret harjoitukset Länsi-Böömissä elokuun lopulle. Samanaikaisesti Neuvostoliitto määräsi asevoimia luovuttamaan “lainaksi” suuren määrän materiaalia Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan siellä järjestettäviä harjoituksia varten.

TONAVA KAUNOINEN

Päätös sotilaallisen voiman käytöstä tehtiin Varsovan liiton johtajien kokouksessa 18.8. Tshekkoslovakian kanssa käytyjen neuvotteluiden ajauduttua umpikujaan. Operaatio Tonavan toiminta-ajatus perustui siihen, että ensimmäisessä vaiheessa lamautettaisiin maan poliittinen ja sotilaallinen johto Prahassa ja otettaisiin haltuun pääkaupungin keskeisimmät kohteet maahanlaskujoukoilla. Toisessa vaiheessa Varsovan liiton panssarikiilat tunkeutuisivat Tshekkoslovakiaan lähes kaikista suunnista. Operaatio toteutettaisiin niin nopeasti ja häikäilemättömästi, että organisoitua vastarintaa - joka tarvittaessa murskattaisiin - ei ehtisi syntyä.

Prahaan tehtävän maahanlaskun toteutti 7. Maahanlaskudivisioona, joka aloitti Lumimyrskyksi nimetyn maahanlaskuoperaation vastaanotettuaan käskyn “Vltava 666”. Operaatio alkoi 20.8. illalla, kun Aeroflotin tunnuksilla oleva kuljetuskone laskeutui Prahan länsipuolella olevan Ruzynen lentokentälle. Laskeuduttuaan kone rullasi kiitotien sivuun. Kone oli itse asiassa maahanlaskuoperaatioon liittyvä lennonjohtokone, jonka tehtävänä oli johtaa kuljetuskoneiden laskeutuminen, mikäli lennonjohtotornia ei onnistuttaisi valtaamaan toimintakuntoisena. Vain muutamaa tuntia myöhemmin toinen Aeroflotin kone laskeutui kentälle tuoden mukanaan erikoisjoukkoja. Tavattuaan yhteistoiminnassa olevat paikallisen turvallisuuspalvelun edustajat, erikoisjoukot levittäytyivät kentän ympäristöön ja valtasivat lennonjohtotornin. Vain hieman myöhemmin lennonjohtotornille annettiin ohjeet sulkea kenttä kaikelta liikenteeltä. 

Kello 03.37 kaksi MIG-hävittäjien suojaamaa AN-12-konetta laskeutui kentälle tuoden mukanaan sekä 7. Maahanlaskudivisioonan että 7.Ilmavoimien kuljetusdivisioonan johto-osia sekä yhden laskuvarjokomppanian. Laskuvarjokomppanian varmistettua kentän ympäristön kuljetusdivisioonan johto-osien mukana tullut lennonjohtoryhmä otti lentoliikenteen johtaakseen. Pääosien saapuminen saattoi alkaa. Raskaat AN-12 kuljetuskoneet laskeutuivat kentälle 30 - 60 sekunnin väliajoin. Noin kello puoli viisi ensimmäinen osasto, johon kuului osia divisioonan tiedustelukomppaniasta ja ensimmäisestä maahanlaskurykmentistä lähti käyttöön ottamillaan ajoneuvoilla ja mukana olleilla ASU-rynnäkkötykeillä kohti Prahan keskustaa. Vastarinta oli olematonta.

Yksi osastoista eteni presidentin palatsin luo, piiritti sen ja asetti presidentti Svobodan kotiarestiin. Toinen osasto eteni KGB:n rezidenttien johtamana kommunistisen puolueen päämajan luo. Lyötyään tshekkien turvallisuusmiehet laskuvarjojääkärit vangitsivat Dubcekin ja miltei koko hallituksen. Kaappareiden tarkoituksena oli kuljettaa presidentti lähimpine miehineen mahdollisimman nopeasti lentokentälle, mutta suuret kansanjoukot estivät poistumisen rakennuksesta. Väkijoukon yrittäessä tunkeutua rakennukseen laskuvarjojoukot avasivat tulen surmaten pari tunkeutujaa. Väkijoukko vetäytyi kauemmas.

Poliittisen johdon joutuessa neuvostojoukkojen käsiin maahanlaskudivisioonan jatkokuljetukset jatkuivat. Maahanlaskudivisioonan koko ensimmäinen porras - 108. Laskuvarjorykmentti, panssarintorjuntapataljoona, ilmatorjuntapatteristo, pioneeripataljoona sekä viestipataljoona - olivat laskeutuneet noin kello 06.30 mennessä. Koneiden saavuttua divisioonan komentaja suuntasi valmiissa taistelujaotuksessa olevat osastot kohti muita haltuun otettavia kohteita. Aamun tunteina laskuvarjojääkärit ottivat haltuunsa Tonavan yli menevät sillat, radion ja pääpostin sekä eristivät vanhan kaupungin. Viimeisenä avainkohteista joukkojen haltuun joutui radioasema, jonka edessä esteenä olevat palavat bussit laskuvarjojoukot jyräsivät sivuun rynnäkkötykeillään. Radion lähetykset päättyivät. Loppuosa divisioonasta saapui kaupungin keskustaan iltaan mennessä ja illan kuluessa myös ensimmäiset maitse saapuvat yksiköt saapuivat kaupunkiin.

Operaation toinen vaihe käynnistyi pian maahanlaskuoperaation alkamisen jälkeen. Maahan tunkeutui kaikkiaan noin 25 divisioonaa. Neuvostoliittolaisten perusoletus, jonka mukaan tshekit eivät taistelisi, osoittautui oikeaksi. Tshekkoslovakian melko voimakas armeija - noin 230 000 miestä - ei noussut vastarintaan. Varsovan liiton joukot piirittivät varuskunnat nopeasti eikä armeijan johdolta tullut koskaan käskyä aloittaa sotatoimet.  Päinvastoin, jo aamuyöllä presidentti kehotti radiopuheessaan ihmisiä käyttäytymään rauhallisesti verenvuodatuksen välttämiseksi. Vastarinta olikin aseetonta siviilivastarintaa kuten luvatonta radiotoimintaa ja katuesteiden pystyttämistä. Laaja, organisoitu aseellinen vastarinta puuttui täysin. Osin tämän johdosta tappiotkin jäivät pieniksi. On arvioitu, että noin 100 ihmistä menetti henkensä invaasion yhteydessä. Unkarin kansannousun kaltaista kapinaa ei päässyt syttymään. Tähän on seuraavia syitä

- Maahantunkeutuminen oli niin nopea ja yllätyksellinen, että siviileitä ei ehditty aseistaa. Tshekkien sisäistä tiedonkulkua haittasi se, että tietoliikenneyhteydet joutuivat pian hyökkääjän haltuun.

- Operaatio oli erittäin hyvin valmisteltu ja harjoiteltu. Neuvostojohdon haluamaan shokkivaikutukseen päästiin joukkojen massiivisella käytöllä, mikä taittoi tsekkien henkisen selkärangan.

- Tshekkoslovakian asevoimat olivat poliittisesti indoktrinoituneet, ja sen suunnitelmat olivat vastapuolen tiedossa.

- Poliittinen johto ei halunnut ottaa riskiä nousta aseelliseen vastarintaan välttääkseen siviiliuhrien syntymisen. Päätös oli sikäli oikea, sillä länsimaat eivät olisi kyenneet puuttumaan rautaesiripun takana tapahtuvaan konfliktiin juuri millään lailla.

Kriisillä oli vaikutuksensa myös Suomessa. Operaatio todennäköisesti vahvisti jo ainakin osin omaksuttua mielikuvaa, jonka mukaan kaappaus- eli yllätyshyökkäys olisi mahdollinen toimintamalli myös Suomea vastaan.