   |
|||
|
|||
|
|
Hämeen Ilmatorjuntapatteriston päätehtävänä on tuottaa Ohjuspattereita (90) Ilmatorjuntapattereita (61) ja Ilmatorjunnan johtoportaita (87) sekä ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueita (90). Kertausharjoitukset ja henkilökunnan täydennyskoulutus ovat myös oleellinen osa joukkotuotantoa. Patteristossa perusyksiköt ovat erikoistuneet siten, että Ohjuspatteri vastaa ohjuskoulutuksesta, Panssari-ilmatorjuntapatteri johtoportaiden ja it-vaunujoukkueiden tuottamisesta. Tämän lisäksi kumpikin yksikkö tuottaa yhden It-patterin (61) vuodessa. Panssariprikaatin koulutusolosuhteet ja toimintaympäristö tarjoavat hyvät puitteet Ilmatorjuntapanssarivaunukoulutukseen. Koulutus rytmitetään Hämeen panssaripataljoonan kanssa niin, että samanaikaisesti on koulutuksessa Panssarivaunu-komppania. Kesäkuussa kotiutettiin viimeinen 72-vaunukomppania ja koulutus Leopard 2 kalustolla alkoi kesäkuun saapumiserästä. Ensimmäinen saapumiserä on pilotti-kokeilu, jonka avulla testataan ja kehitetään koulutussuunnitelmia Leopard-kalustolle. Mekanisoitujen taisteluosastojen tuottaminen alkaa vasta ensi vuonna. Sodan ajan panssariprikaatien ylläpitoa jatketaan kertausharjoitusten avulla vuoteen 2012 asti. Saksasta hankitusta Leopard 2 kalustosta muodostetaan mekanisoituja taisteluosastoja. Taisteluosastojen lopullinen kokoonpano sekä tehtävät ja käyttöperiaatteet ovat vielä luonnosasteella, mukaan lukien ilmatorjunnan järjestelyt. Panssariprikaati on esittänyt, että mekanisoituihin taisteluosastoihin liitettäisiin ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueet (90). Taisteluosastojen ilmatorjuntajärjestelystä päätettäessä olisi otettava huomioon niille suunnitellut tehtävät, käyttöperiaatteet ja arvio ilmauhkasta. Nykyisten sodan ajan panssariprikaatien ilmatorjunta on varsin vahva. Sitä rakennettaessa otettiin huomioon yhtymään kohdistuva ilmauhka ja se, että panssarijoukkojen tulee pystyä toimimaan ratkaisutaisteluolosuhteissa. Panssariyhtymissä on ollut orgaaninen ilmatorjuntapatteristo, johon on kuulunut johtoporras, kaksi kevyttä patteria sekä kohde- ja lähi-ilmatorjuntaohjuspatterit. Lisäksi panssaripataljoonissa on ollut ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueet. Mekanisoituihin joukkoihin kohdistuva ilmauhka ei ole vähentynyt pikemminkin päinvastoin. Se on tullut monipuolisemmaksi, uutena elementtinä ovat miehittämättömät lentolaitteet kuten lennokit ja erilaiset heitteet. Edelleenkin etulinjassa toimivien taisteluvaunujen vaarallisimpia vastustajia ovat vihollisen panssarintorjuntahelikopterit sekä taisteluvaunut ja epäsuora tuli. Näihin olosuhteisiin suojaavan ilmatorjuntajoukonkin on pystyttävä. Ehdottomana vaatimuksena ovat joka sään toimintakyky sekä ulottuvuus yli 4:ään kilometriin. Oleellista on myös sama liikkuvuus ja suoja kuin suojattavalla panssarijoukolla. Nämä vaatimukset täyttää parhaiten tehokas ilmatorjuntapanssarivaunu. Toki myös ulottuvaa ohjusilmatorjuntaa tarvitaan. Käytössämme oleva ilmatorjuntapanssarivaunu (90) soveltuu hyvin Leopard 2 vaunukomppanian/pataljoonan suojaamiseen, jos se asennetaan samalle alustalle. Tämä on helposti toteutettavissa ja valmistaja on aikanaan tehnyt tästä koeasennuksen. Tarvitaan vain sovitinrengas ja sisäpuhelinlaitejärjestelmän modifikaatio. Panssarihuollon toimivuus edellyttää, että kaikki vaunut ovat samaa ”vaunuperhettä”. Panssariyhtymän ilmatorjunnan suojausperiaate on ollut ns. kerrossuojaus, jossa eri ulottuvuuden omaavat ilmatorjunta-asejärjestelmät ovat täydentäneet toisiaan. Mekanisoidut taisteluosastot tulevat olemaan huomattavasti kevyempiä organisaatioltaan, joten kerrossuojaus ei ole mahdollista ilman yhteistoimintaa muiden joukkojen kanssa, esimerkiksi valmiusyhtymien, joilla on vahva orgaaninen ilmatorjunta. Tätä ei kuitenkaan voida pitää perusratkaisuna, jos halutaan, että mekanisoidut taisteluosastot ovat siirrettävissä valtakunnan eri alueille. Ratkaisu lienee jotakin tältä väliltä, riippuen käytettävissä olevista resursseista. Hämeen Ilmatorjuntapatteristossa olemme panostaneet ilmatorjuntavaunujoukkueiden koulutusjärjestelmän kehittämiseen sekä kouluttajien ja huoltohenkilöstön osaamisen lisäämiseen. Näin on luotu edellytyksiä selvitä tulevista haasteista. Panssari-ilmatorjunnan käyttöperiaatteita ja taktiikkaa on kehitetty osana suomalaisen panssaritaktiikan kehittämistä alkaen jatkosodasta, jolloin hankittiin ensimmäiset kuusi ilmatorjuntapanssarivaunua ja muodostettiin Panssari-ilmatorjuntapatteri. Panssari-ilmatorjuntapatteri tuhosi 11 ja vaurioitti 7 lentokonetta. Suomen ensimmäiset ilmatorjuntapanssarivaunut olivat Ruotsissa valmistettuja Landverk Anti II ilmatorjuntapanssarivaunuja. Anti-vaunujen ja Marksmanien hankinnassa voi nähdä yhteisiä piirteitä; hankittiin uusinta kalustoa, Suomen olosuhteisiin räätälöitynä. Marksman-hankinta on kulkenut ”pitkän ja kivisen tien”. Tämän vuoden lopussa kaikki vaunut on modifioitu Suomessa ja näyttää siltä, että ne täyttävät hyvin käyttäjän alkuperäiset vaatimukset. Tavoitteeseen pääseminen kesti yli kymmenen vuotta. Toisaalta Marksman ei ole erikoisasemassa, muidenkin aselajin kalustohankkeiden osalta on nähtävissä samanlainen kehityskulku, esimerkiksi Crotal-hankinta on vaatinut kehittelytyötä ja modifikaatioita. Kovilla suoritusvaatimuksilla varustettujen ilmatorjunta-asejärjestelmiä hankkiminen ei ole ongelmatonta. Perustana on puolustusratkaisumme sekä vaatimus itsenäisestä ja uskottavasta puolustuskyvystä. Ilmatorjunnan asejärjestelmät ovat muuttuneet ja näyttäisivät edelleenkin tulevan teknisesti monimutkaisemmiksi ja samalla sekä käyttäjille että huoltajille vaativimmiksi. Herääkin kysymys onko meillä jatkossa varaa näin omintakeisiin ratkaisuihin. Ilmatorjuntapanssarivaunu 90 Marksmanin esittely ItPsv 90 Marksman on tarkoitettu panssaripataljoonien suojaamiseen. Vaunut kuuluvat orgaanisesti panssaripataljoonan esikuntakomppaniaan ja niistä on muodostettu kaksivaunuisia joukkueita. Vaunuilla on ympärivuorokautinen toimintakyky ja vaunuryhmässä on kaksinkertainen miehistö. Ilmatorjuntapanssarivaunu 90 Marksman on tarkoitettu ensisijaisesti helikoptereiden, matalalla lentävien lentokoneiden sekä lennokkien torjuntaan. Se soveltuu suuren tulen tehonsa ansiosta myös pinta-ampumatehtäviiin. Vaunun runkona on puolalainen taistelupanssarivaunu T-55 AM, joka on modifioitu itpsv-alustaksi. Moottorin teho on 620 hevosvoimaa ja vaunun paino 41 tonnia. Vaunussa on englantilaisen Marconin valmistama yhdistetty valvonta- ja tulenjohtotutka. Mittausetäisyys on 12 kilometriä maalin etsinnässä ja 10 kilometriä maalin seurannassa. Laseretäisyysmittarin mittausetäisyys on yli kahdeksan kilometriä. Vaununjohtajalla ja ampujalla on hyrrävakautetut optiset tähtäimet. Aseistuksena on kaksi sveitsiläisiä Oerlikonin 35 mm:n ilmatorjuntakanuunaa. Tykkien tulinopeus on yhteensä 18 laukausta sekunnissa. Sirpalekranaatin lähtönopeus on 1175 metriä sekunnissa. Vaunun tehokas ampumaetäisyys on 4000 metriä. Vaunun aseistukseen kuuluu lisäksi kahdeksan Wegmannin 76 mm:n suojasavunheitintä sekä 7,62 mm:n rynnäkkökivääri ja valopistooli. Tornin sivusuuntausala on 360 astetta ja tykkien korkeussuuntausala –10 -+ 85 astetta. 35 mm:n sirpalekranaatteja vaunun ammussäiliöihin mahtuu yhteensä 460 kappaletta ja panssarikranaatteja 40 kappaletta. Vaunussa on tulenkäytön johtamista varten tuliasemapääte sekä kolme radiota datalähetystä ja –vastaanottoa sekä puheliikennettä varten. Vaunun miehistöön kuuluvat johtaja, ampuja ja ajaja. Joka sään toimintakyky ja taistelun kestävyys edellyttävät jokaiselle vaunulle tupla miehistöä. Panssari-ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen käyttöperiaatteet Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen tehtävänä on panssaripataljoonan suojaaminen. Pataljoonan komentaja käskee joukkueenjohtajalle tehtävän, jonka perusteella joukkueenjohtaja käynnistää oman tilanteenarvioinnin ja taistelusuunnitelman laatimisen. Pataljoonan komentajan käskemä tehtävä voi olla esimerkiksi seuraavanlainen: 1) ItPsvJ suojaa iskuportaan hyökkäyksen 2) ItPsvJ valmistautuu tavoitteen suojaamiseen Joukkueenjohtajan tehtävänä on laatia arvio ilmavihollisen toiminnasta ja tiedustella mahdolliset tuliasemat, joista ilmavihollisen hyökkäykset voidaan torjua. Näiden tietojen perusteella laaditaan taistelusuunnitelma. Taistelun aikana joukkueenjohtajan tulee olla koko ajan selvillä iskevän kärjen etureunan tasasta. Joukkueenjohtaja kuuntelee aktiivisesti joko pataljoonan komentoverkkoa tai suojattavan yksikön radiotaajuutta tahdittaakseen omien vaunujensa liikkeen. Hyökkäyksen edetessä joukkueenjohtaja tahdittaa vaunuryhmien etenemistä ”telaketjuperiaatteella” esimerkiksi radion, lähetin tai vahvistettujen käsimerkkien avulla. Joukkuetta käytetään yleensä kootusti, vaunujen välisten etäisyyksien vaihdellessa 500 metristä jopa useampaan kilometriin. Tehtävä, tuliasemat sekä ilmavihollisen toiminta määräävät etäisyyden. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkue saa oman tutkakuvansa lisäksi myös ilmatorjunnan johtoportaan jakamaa ilmatilannekuvaa vaunujensa tuliasemapäätteille. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen tehtävänä on myös ilmatilannekuvan ja -hälytyksen välittäminen panssaripataljoonassa. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen koulutus Hämeen Ilmatorjuntapatteristo koulutti ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen saapumiserästä II/03. Panssari-ilmatorjuntapatteri on aikaisemmin kouluttanut neljä saapumiserää. Edellinen ItPsv 90-joukkue koulutettiin saapumiserästä 2/99. Seuraava it-vaunujoukkeen koulutus on aloitettu saapumiserästä II/04 saapumiserästä. Huolimatta pitkästä palvelusajasta ja kohtalaisen epävarmasta johtajakoulutusmahdollisuudesta, it-vaunujoukkue on ollut erittäin suosittu vaihtoehto. Halukkaita joukkueeseen on ollut selvästi enemmän, kuin mitä siihen on pystytty ottamaan. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueeseen valitaan noin 20 varusmiestä. Kaikkien taistelijoiden palvelusaika on 362 vuorokautta. Joukkueesta koulutetaan kaksi joukkueenjohtajaa ja neljä vaununjohtajaa sekä kahdeksan ampujaa ja ajajaa. Lisäksi koulutetaan moottoripyörälähetti ja latausajoneuvonkuljettaja. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen koulutus jakautuu erikoiskoulutuskausi I:een ja II:een sekä joukkokoulutuskauteen. ItPsvJ:n johtajakoulutus annetaan omalla rivi-panssarialiupseerikurssi I:llä ja II:lla sekä Panssarikoulun reserviupseeriosaston ilmatorjuntapanssarivaunulinjalla. Esimerkki koulutuksen jaksottelusta, koulutusteemoista sekä tärkeimmistä harjoituksista on kuvassa 3 Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen koulutus alkaa erikoiskoulutuskaudella vaunun rungon rakennekoulutuksella. Rakennekoulutuksen tarkoituksena on opettaa alustan eri järjestelmät siten, että vaunumiehistö ymmärtää panssarivaunun toiminnan ja osaa tehdä tarvittavat huollot, säädöt ja korjaukset. Rakennekoulutus kestää noin viisi viikkoa ja koulutus sisältää sekä oppitunteja että käytännön kalustokoulutusta. Panssarialiupseerikurssi I:n jälkeen valitaan kaksi sopivinta oppilasta Panssarikoulun Reserviupseeriosastolle koulutettavaksi sodan ajan Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueenjohtajaksi ja –varajohtajaksi. Panssarialiupseerikurssi II:lla syvennetään oppilaiden tietoja ja taitoja johtaja- ja kouluttajakoulutuksen osalta sekä aloitetaan taistelutekniikan opettaminen. Upseerioppilaat suorittavat panssarireserviupseerikurssin ilmatorjuntapanssarivaunulinjalla (ItPsvL). Kurssin tavoitteena on oppia sodan ajan ItPsvJJoht:n tiedot ja taidot. Kurssi alkaa yhtenäiskoulutusjaksolla, jolloin upseerioppilaille opetetaan perusteet eri aselajeista ja taktiikasta. Erikoiskoulutusjaksolla upseerioppilaille opetetaan linjakohtaisesti oman koulutushaaran mukaiset asiat. Upseerioppilaat oppivat laatimaan tilanteenarviointeja, tekemään käskyrunkoja ja toimenpideluetteloita. Panssariharjoituksissa upseerioppilaat toteuttavat ja laativat suunnitelmat aluksi kartta- ja käskynantoharjoituksena. Johtamissuorituksia tulee paljon ja yhteistoiminta pataljoonan muiden joukkojen kanssa on jatkuvaa. Lisäksi vaununjohtajat, ampujat ja ajajat saavat loistavan viitekehyksen omalle toiminnalleen. Joukkokoulutuskaudella syvennytään taistelutekniikkaan sekä ilma-ammuntakoulutukseen. Taisteluharjoituksissa keskitytään yhteistoimintaan sekä pyritään kehittämään johtajien omatoimisuutta ja itsenäisyyttä ItPsvJ:n johtamisessa. Ampumakoulutuksen päämääränä on hallita asejärjestelmä kaikissa maalitilanteissa (ml. monimaalit) sekä tutka- että lasermenetelmällä. Taistelutekniikka arvioidaan loppusotaharjoituksessa ja ampumatoiminta ilmatorjuntaleirillä Lohtajalla. Vaununjohtajien tulee hallita vaunun asejärjestelmä siten, että he osaavat käyttää tutkaa ja laseria sekä löytävät itsenäisesti hyvät tuliasemat. Ampujien on kyettävä sieppaamaan maali kiinni sekä hallittava ampumatapahtuma. Vaunun ajajien on liikutettava alustaa parhaalla mahdollisella tavalla sekä osattava vaunun yksityiskohtaisen reitin suunnittelu. Ampumakoulutusta harjoitellaan pääsääntöisesti maalilennoilla. Maalikoneina on käytetty Hornet- ja Hawk-kalustoa, maalilennokkeja, helikoptereita sekä erilaisia potkurikoneita. Maalilentojen avulla vaununjohtajaa ja ampujaa koulutetaan maalin etsimisessä ja ampumatapahtuman simuloinnissa. Taisteluammuntoja joukkue suorittaa kohtuullisen vähän. Tähän vaikuttavat osaltaan harjoitusalueet ja voimassa olevat varomääräykset. Vaunulla ei myöskään ole minkäänlaista apuasejärjestelmää, joka vaikeuttaa tulitoiminnan harjoittelua. Ehdottomasti tärkein koulutustapahtuma on valtakunnallinen ilmatorjuntaleiri Lohtajalla, kuten muillakin ilmatorjuntajärjestelmillä. 2/2003 saapumiserä kävi ampumassa ensimmäiset ItPsv-ammuntansa Rauman edustalla, Reilan Pyhärannassa toukokuussa 2004. Harjoituksen opetustarkoituksena oli pinta-ammunta paikallaan olevaan maaliin, oikean tulikomento-/varoliikenteen oppiminen sekä lataamisen ja patruunanpoiston harjoittelu. Samalla saadaan myös tulikaste, jolla luodaan edellytyksiä ilma-ammunnoille Lohtajalla.
Lohtajan leiri alkaa pinta-ampumavaiheella, jolloin ilmatorjuntajoukot ampuvat ampumaohjelmistojensa mukaiset ammunnat. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen osalta tämä tarkoittaa paikallaan olevaan maalitilanteeseen ampumista etäisyyksien vaihdellessa sekä vaunuryhmän hyökkäysammuntaa, jossa ammuttiin kahdelta tasalta. Marksman-joukkueen osalta pinta-ammunnat onnistuivat hyvin. Ilma-ampumavaihe alkoi kouluampumavaiheella, jolloin yksiköt kokoontuivat leirialueen tykkipihalle tuliasemiin. Ampumaohjelmisto oli rakennettu siten, että maalitilanteet etenevät helposta vaikeampaan. Ampumamenetelminä ItPsvJ 90 käytti sekä tutka- että lasermenetelmiä. Kouluampumavaiheessa ammuttiin kahdella vaunulla. Maalien liikesuunnat olivat suoraan ja vinosti läheneviä sekä ohittavia lentoja. Tuli pyrittiin avaamaan noin 4000 metriin. Patruunakulutukset olivat 16-64 sirpalekranaattia/veto. ItPsv 90 Marksman osoittautui valtakunnan tämän hetken tehokkaimmaksi ammusilmatorjunta-aseeksi päihittämällä muun muassa kenttälavettisen 35 mm:n ItK 88:n. Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueen painotettu osumaprosentti oli huimat 52,44 %. Lopuksi Panssari-ilmatorjunta on yksi aselajimme erikoiskoulutushaara, joka edellyttää perehtymistä suojattavan kohteen toimintaan ja ilmatorjunnan käyttöperiaatteisiin, sekä harjoittelua yhdessä. Panssaritaktiikkamme on kehitetty suomalaisiin maasto-olosuhteisiin ja ottaen huomioon käyttämäämme panssarikaluston ominaisuudet. Panssarijoukkomme on uusien haasteiden edessä, mikä edellyttää, että panssari-ilmatorjunta on aktiivisesti mukana. Historia on opettanut, että koulutustaukojen takia menetettyä henkilökunnan ammattitaidon katoamista on vaikea kuroa umpeen. Panssari-ilmatorjunnan koulutusjärjestelmä on räätälöity, jotta se täyttää suojattavan kohteen ja ilmauhkan asettavat vaatimukset sekä muodostaa nousujohteisen mielenkiintoisen opetuskokonaisuuden varusmiehille. It-vaunujen käyttöperiaatteet poikkeavat huomattavasti ”normaalista ilmatorjunnan taistelutekniikasta. Omatoimisuus ja tilanteenmukainen maastonkäyttö korostuvat. Vaununjohtajien tulee pystyä toimimaan erittäin omatoimisesti seuraten panssaripataljoonan etenemistä. Normaaliin maastontiedusteluun ja tuliasemien valmisteluun ei ole mahdollisuutta. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että panssarijoukon suojaamineen ei onnistu, jos it-vaunut eivät pysty kaikissa olosuhteissa tehokkaaseen ilma-ammuntaan. Kokemukset viime saapumiserästä osoittavat, että Itpsv-90 on hyvässä iskussa ja suoritettu modifikaatio on onnistunut hyvin. Koulutuksen yleisjärjestelyt ovat toimivia, mutta niitä tulee edelleen parantaa jatkuvan kehittämisen ja laatuajattelun hengessä. Aika näyttää, miten tulevaisuudessa toteutetaan mekanisoidun pataljoonan ilmatorjunta. Pitää muistaa, että panssaroidun joukon ilmatorjuntasuojaksi ei kelpaa mikä tahansa. Ilmatorjunnalta vaaditaan ainakin: - suurta kantamaa ja tulivoimaa - kohtuullista panssarisuojaa - joka sään- ja pimeätoimintakykyä - sekä hyvää maastoliikkuvuutta. Voidaan jopa väittää, että teloin liikkuvaa joukkoa tulee suojata teloilla liikkuvalla ilmatorjunnalla. |
||
  |
|||
