ILMATORJUNTAUPSEERI
   
 

ETUSIVU

EDELLINEN

SEURAAVA

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
TAKTISET MERKIT UUSIKSI

Everstiluutnantti Antti Arpiainen

 

Ilmatorjunnalle suojaava kaari korvaamaan nousevan nuolenkärjen.

Sotilaslyhenteet ja merkit on uusittu 1998 vuoden kuluessa, jolloin olemme luopuneet omista kansallisista merkeistämme ja siirtyneet noudattamaan kansainvälistä merkkikäytäntöä, jolloin yhä laajenevassa kansainvälisessä toiminnassa mukana olevat ymmärtävät merkit niitä erikseen opettelematta ja toisaalta vieraille ei Suomessa tarvitse piirtää erillisiä “vierailupeitepiirroksia”. Moni asia on nyt toisin, ei ole ilmaistavissa tai ainakin näyttää aivan toisenlaiselta. Ihminen on oppivainen, joten tässä on lyhyt oppimäärä uusista merkeistä, joita on syytä ryhtyä opiskelemaan myös reservissä.

Hyvästi tykistöjoukkojen perinteinen kolmio, sillä joukko on aina laatikko. Joukko-laatikolle annetaan aselajin kertovan sisältötunnuksen lisäksi lisätietoja kahdeksalla lisätietokentällä, jotka on kuvattu edellä. Osaan kenttien sisällöstä palataan myöhemmin, osa selviää heti esimerkistä. Joukon väreillä on edelleen omat merkityksensä:

  • sininen tai musta omia
  • punainen vihollinen
  • keltainen kemiallisten, biologisten tai radioaktiivisten aineiden vaikutuksen alla oleva alue
  • vihreä omien joukkojen tai vihollisen rakentama este

Mustavalkoisessa esityksessä omat yksinkertaisella ja vihollinen kaksinkertaisella viivalla ja tarvittaessa lisätietokenttämerkinnällä VIH. Esikunnan paikka on jalan karjessä, muutoin joukon paikka on keskellä merkkiä.

Joukon koko merkitään merkin päällä olevaan lisätietokenttään, kuten ennenkin, mutta merkkien määrää on muutettu ja kehitetty seuraavasti:

Aselaji ja/tai joukkotyyppi esitetään omilla merkeillään, jotka on esitetty yllä

Liikkuvuus merkitään omilla tunnuksillaan lisätietokenttään merkin alle, kuten ennenkin, mutta merkkejä on muutettu seuraavasti:

Aseilla ja välineillä on omat merkkinsä ja vastaava lisätietokenttäjärjestelmä kuin joukon merkilläkin.

Ajoneuvoilla on omat merkkinsä, jotka poikkeavat selkeästi meillä aiemmin käytetyistä.Lisätietokenttiä ovat lukumäärä kenttä merkin yläpuolella ja tyyppikenttä merkin vasemmalla puolella. Tyyppi, kuten muitakin lisämääreitä voidaan merkitä myös ajoneuvo merkin sisään.

Joukkojen välirajat merkitään kuten ennekin, mutta lisänä on tullut mahdollisuus merkitä joukon numero ja tyyppi suuruus merkin viereen joukon vastuu alueelle. Etulinja merkitään useilla pienillä kaarilla, vihollisen etulinja kaksinkertaisilla kaarilla.

Ryhmitysalueet merkitään joukon kokoa osoittavalla rajamerkinnällä, jonka sisäpuolelle merkitään joukon nimi tai numero, sinne voidaan piirtää myös joukon perusmerkki. Rajamerkintä tulee piirtää siihen suuntaan mistä ryhmitysalueelle on turvallista saapua tai omien joukkojen suuntaan. Ryhmitys- ja toiminta-alueet on piirrettävä vastaamaan joukon todellista ryhmitys- tai käyttöalaa. Mikäli ala kartassa on niin pieni, ettei em ole mahdollista piirretään joukot vapaaseen tilaan ja yhdistetään viivalla todelliseen paikkaan. Suunnitellut alueet merkitään ilman joukon kokoa osoittavaa rajamerkintää joko yhtenäisellä tai katkoviivalla.

Tuliasema merkitään aseen tai joukon perusmerkin yhteyteen liitetyllä murtoviivalla, joka osoittaa tuliaseman todellisen paikan ja muodon. Tulialueen rajat osoitetaan viivoilla ja kantama viivojen päähän piirrettävillä hakasilla. Tuliasemassa oleva joukko on normaaliasennossa.

Ilmatorjunnan johtoportaiden merkit ovat seuraavat:

Ilmatorjuntayksiköiden merkit puolestaan ovat seuraavat:

Yksiköiden merkit eivät sellaisenaan mahdollista joukon tunnistamista, kuten ennen siispä on käytettävä lisätietokenttiä ahkerasti, jolloin erottelu voi tapahtua vaikkapa seuraavasti:

Huolto on iloinen ja pakollinen asia, joten huollon merkit on syytä myös osata ainakin perustasolla:

Ilmasodankäynnin merkit ovat myös muuttuneet, tässä muutama esimerkki:

Ilmatorjuntajoukot marssivat ja taistelevat kuten muutkin joukot alla vielä muutama merkki selityksineen.

Taktista merkkiä ei käännetä osoittamaan toimintasuuntaa vaan toiminta tuodaan esille sektoreilla ja nuolilla.

Tässä lyhyt oppimäärä käyttöön otetuista taktisista merkeistä, jolloin ilmatorjuntamies tulee auttavasti toimeen, jollei toimi meri- tai ilmavoimien kanssa, jolloin on opiskeltava pitkä oppimäärä.

 
  postia toimitukselle  

ETUSIVU EDELLINEN SEURAAVA